Äitee tajusi tänään vihdoin treeneissä Ninan avustuksella, että tarvitsen itsevarmempaa, suoraviivaisempaa otetta toimiakseni oikein. Kauan on sillä kestänyt ymmärtää, että epävarma ja ontuva ohjaus pelottaa meikäläistä, kun ei oikein osaa sanoa seisooko se äitee siellä tukena rinnalla vai ei. Kestää taatusti aikansa ennenkuin yhteinen sävel sen osalta löytyy, kai sillä äiteelläkin jotain syitä käytökselleen on, pitää ihmistä koettaa ymmärtää. Äitee ymmärsi, että sen pitää uskoa itseensäkin, että oppii kyllä tämän homman vaikka välillä usko loppuukin. Ei kukaan ole seppä syntyessään. Pitää vähän myöntää, että olenhan minä melkoinen itseluottamuksen romuttaja: itsepäinen ja energinen. Äitee on muutoinkin ollut viimeaikoina hieman tavanomaistakin enemmin alamaissa, siinä mä olen erityisen hyvä piriste: huolehdin mielelläni pusuttelusta ja lämpöisestä kyljestä. Hyvä meistä äitee vielä tulee. Älä huoli.
 |
| Mikä tääkin nyt?? kuva:äitee |
Äitee sanoi, että on tyhmää olla kysymättä neuvoa kokeneilta jos tuntuu, että omat keinot eivät riitä. Ei neuvon kysyminen ole heikkoutta, se on munlaiseni rodun kanssa viisautta.
JA VIELÄ TAIKATEMPPUJA!!
 |
| kuva:äitee |
Heittäydyin tänään nyt näin tärkeän asian äärelle, mutta tähän loppuun illan ihmetyksen aihe. Ne jätti pöydän reunalle päivällä tuommoisen herkun, mun lempparia: haisee hitokseen ja maistuu järisyttävän hyvälle. MUTTA sitten ne kiljui ettei siihe saa koskea. MITÄ V..A tää nyt sitten on. Oli se siinä melko myöhään iltaan, useasti varmistin, että paikoillaan oli. Sitten äitee kävi suihkussa ja se vaan jumalauta otti ja katosi: simsalabim! Sitä mäkin ihmettelen , että minne se meni.
 |
| Kuva:äitee |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Haukut, murinat , hännän heilutukset